• Oli mahtavaa olla mökillä ensi kertaa tänä kesänä.
  • Talviturkki lähti poikkeuksellisesti jo ennen juhannusta eli heti sunnuntaina, vaikkakin vesi oli ehtinyt jo jäähtyä hellepäivistä. Hrr, ei kauan ehtinyt nautiskella.
  • Polvi jatkaa toipumista. Keskiviikkona juuri ennen poislähtöä iski selkään noidannuoli, mutta automatka sujui kuitenkin hyvin. 
  • Sain marjapensaiden kuivuneita oksia leikeltyä, tiskattua ja tuvan imuroitua ennen kuin selkä petti. Hyvä etteivät hommat jääneet kesken.
  • Viimeinen yö oli kylmä, mutta aitassa oli ihan hyvä nukkua.
  • Hyttysiä oli aika paljon, mutta ensimmäisten valtavien paukamien jälkeen elimistö onneksi tottuu. Seuraavan kerran otan Hydrokortisonia mukaan.
  • Kävin maanantaina viehättävässä pikku kirjastossa. Entinen korttini ei ollutkaan enää voimassa, vaikka edellisestä käynnistä oli vain noin 50 vuotta... Lainasin Hannu Väisäsen Leimikot-kirjan, mutta se osoittautui vähän pettymykseksi - edelliset omaelämäkerralliset osat olivat parempia. Jätin kirjan mökille odottamaan seuraavaa käyntiä ja palautusta.
  • Maanantaina saatiin myäs laituri veteen. Pääsi paremmin uimaan. Siitä innostuneena kävin myös yiistaina aamu-uinnilla. Karisi unet silmistä!
  • Tiistaina lähdimme ruokaostoksille kauppaan, jonne on matka 30 km. Samalla kävimme lounaalla. 
  • Keskiviikkoiltana oli aika lähteä taas toiseen lomaosoitteeseen. 
  • Torstaina kokeilin pyöräilyä, ja sehän onnistui! Sekä selkä että polvi kestivät reilun puolen tunnin rasituksen. Niin ihanaa! Samalla tuli vähän shoppailtua...
  • Mökin raparpereista tuli keiteltyä taas kiisseliä ja leivottua piirakkaa. 
  • Tänään jatkoin shoppailua, kun sää oli harmaa ja sadetta luvassa. Menin bussilla isoon kauppakeskukseen, ja koska siellä oli ale, kiertelin useissa liikkeissa, ja tulihan ostettua lisää vaatteita. Lupasin Armaalleni, että käyn kotona entiset vaatteet tarkasti läpi ja luovun osasta...
  • Taas ilahduin saamastani hyvästä palvelusta. 
  • Nyt istun saunanraikkaana nojatuolissa ja nautin olostani. Ei kesää voita mikään.