• Ensimmäiset lomapäivät kuluvat mukavasti loma-asunnossa. Päivän aikataulu on vapaa ja voi puuhastella kaikenlaista omassa tahdissa.
  • Luonnon tarkkailu on aina hauskaa. Eilen pikkuinen varpunen oli lennähtänyt pesästään meidän terassille eikä päässyt sieltä pois, kun ei osannut lentää. Kovalla piipityksellä se ilmaisi emolle sijaintinsa, ja emo kävi ruokkimassa ja neuvomassa. Ongelmana oli pleksi, jonka läpi ei päässyt, vaikka tiesi, että tarkoitus oli ollut päästä  sen toiselle puolelle. Emo neuvoi ja näytti mallia, mutta pikkuinen ei tajunnut. Siivet eivät kantaneet edes kaiteelle, johon emo sitä houkutteli. Jouduin poistumaan kesken kaiken, mutta palattuani linnut olivat poissa - lähipuussa visertelemässä. Ehkä siivet norjistuivat nopeasti ja alkoivat kantaa. Tänä aamuna varpuspoikasparvi istuu rivissä katon harjalla piipittelemässä ja sieppailee ohi lenteleviä hyönteisiä nokkaansa. Eiköhän se terassivieras liene niiden joukossa.
  • Näin eilen myös viikon vanhan varsan, jota sen emä imetti laitumella. Hentoinen varsa oli liikuttavan näköinen. 
  • Olen käynyt pyöräilemässä joka päivä jossakin. Eilen kävin ensimmäistä kertaa ruokakaupassa maaliskuun jälkeen. Erikoiselta tuntui. Kaupan edessä vanhempi mieshenkilö alkoi jutella - aloittaen sähköpyörästäni, päätyen omaan elämäntarinaansa ja koronatilanteeseen. Turha luulo, että hämäläiset olisivat hiljaisia ja varautuneita. Iltakävelyllä vastaantulijat tervehtivät!
  • Osallistuin eilen etäyhtiökokoukseen. Uusi kokemus, ihan mainiosti sujui. Minäkin saatoin osallistua täältä sadan kilometrin päästä vaivattomasti. Alkoi kuulostaa, että taloyhtiön asiat ovat hyvässä hoidossa jälleen. Jouduin kylläkin poistumaan kesken, sillä kokous kesti yli kolme tuntia. Odotan saavani tietää päätöksistä myöhemmin kirjeitse. 
  • Kummityttöni kävi eilen kylässä. Oli hauska tavata ja rupatella. Kiva että olemme nyt näin lähekkäin, kun hänen lapsuutensa aikana meillä oli välimatkaa pisimmillään yli 600 km. Kuulin myös pikkuserkusta, joka asuu myös tällä suunnalla.
  • Olen suunnattoman kiitollinen Suomen hyvästä terveydenhoidosta. Sukulaismies, joka loukkaantui vakavasti reilu viikko sitten, on leikattu eilen. On mahdollista, että hän toipuu pyörätuolissa istuvaksi, vaikka onkin neliraajahalvaantunut ja tällä hetkellä vielä teholla hengityskoneessa. Muualla maailmassa häntä ei välttämättä olisi osattu auttaa. Toivon ja rukoilen, että toipuminen edistyisi hyvin ja hän voisi jossakin vaiheessa päästä vielä kotiin - ei entiseen mutta esteettömämpään.
  • Olen aika avuton kyökki-ihminen, mutta viime päivien ruuat ja leipomukset ovat onnistuneet suorastaan yli odotusten. Armaani juhlallisesti luovutti keittiön hallinnan minulle, kun kesälomani alkoi :-). Hän kyllä kiitettävästi teki ruoan melkein joka päivä siksi, kun tulin uupuneena kotiin töistä (tai etätyöaikaan laskeuduin koivet kangistuneina työhuoneesta alakertaan).
  • Aurinko paistaa taas täydeltä terältä. Lämpötila on noin 17 astetta. Mainio sää metsäkävelylle, jota olen tämän päivän ohjelmaksi suunnitellut. Illalla lähdemme kotiin. Sitä ennen osallistun kuitenkin vielä erääseen virtuaaliseen keskustelupiiriin.