• Taas on perjantai ja mahdollisuus rentoutua naputtelemalla tänne tajunnanvirtaa...
  • Viikko on ollut töissä todella raskas, mutta hengissä selvittiin. Koulutus, kokous, useita kokeita ja kymmenen arviointikeskustelua iltaisin. Olen työskennellyt lähes nukkumaanmenoon asti poislukien ajan, jonka olen istuallani vahingossa nukkunut kuuden uutisten ääressä ja jälkeen. Tämän illan olen vapaa!
  • Yöunet ovat kärsineet kuten aina, kun työpäivät venyvät liian pitkiksi. Onneksi on lääkkeitä, joilla voi tilannetta helpottaa. Nyt viikonloppuna yritän lopettaa työt aikaisemmin ja toivoa, että pysyisin unessa ainakin seitsemän tuntia. 
  • Kolmet kokeet pitäisi korjata viikonloppuna ja yhdet tehdä - kolmelle luokalle sama koe.Korjaamista riittää, samoin arviointeja.
  • Joinakin aamuina on ollut hyvin liukasta. Keskiviikkoaamuna kaaduin pyörällä, vaikka oli nastarenkaat alla, mutta ei sattunut ollenkaan. Vain satula vääntyi, ja sen sain helposti takaisin oikeaan asentoon.
  • Äsken kävin kampaajalla lyhennyttämässä otsatukkaani. Sinne mennessä ostarilla oli kepulaisia, jotka käskivät kahville, ja niinpä kävinkin kampaajan jälkeen kahvilassa nauttimassa joulutorttukahveet (-teet) Kepun laskuun. Näkyi siellä käytävällä ministeri Kaikkonenkin olevan, mutta en keksinyt mitään asiaa hänelle, joten kiitollisena istahdin vain kahvilan pöytään syömään vuoden ensimmäisen joulutortun.
  • Sää tuntuu pakastuvan. Kiva. Olenkin jo odotellut talven tuloa. Naapuri kertoi, että sunnuntaina olisi toivoa myös lumisateesta. Tulisi vähän valoa lisää. 
  • Kotimaa-lehti on tullut monena viikkona vasta maanantaina, vaikka se aiemmin tuli torstaisin. Tällä viikolla se tuli tänään, joten viikonloppua koskevat asiat eivät ole vanhentuneita kuten aiemmilla viikoilla.
  • Koronarajoitukset kiristyivät taas. Vähän liian uskaliaasti niistä luovuttiinkin etuajassa. Onneksi meidän koulussa ei ole ollut mitään epidemiaa, vain joitakin yksittäisiä tapauksia. Ei myöskään lähipiirissä. Ikävä kuitenkin taas käyttää maskia. (Säästyypähän huulipunaa.)
  • Kuulin iloisia uutisia perhepiiristä: vauva tulossa! Ihanaa.
  • Myös eräs ystävä kertoi mahtavia uutisia työympyröistään. Kerrassan riemastuttavaa!
  • Äsken kotiin päin kävellessäni mietin, miten ihanalta tuntuu kävellä kaikessa rauhassa kauniissa ympäristössä hämäränhyssyssä juuri ennen kuin on pilkkopimeää - kävellä ja nauttia rauhasta. On yhteiskuntarauha, on rauhallinen ympäristö, on sisäinen rauha. Voisiko olla paremmin!