• Työt alkoivat maanantaina. Mikään muu ei ole muuttunut paitsi poissaolijoita on enemmän sekä opettajen että oppilaiden joukossa.
  • Ensimmäinen työpäivä meni mukavasti paitsi ffp2-maskin käyttäminen lähes kymmenen tunnin ajan putkeen oli tukahduttavaa. Lähdin kotoa 6.55 ja palasin takaisin 16.40. Kovan pakkasen takia piti kulkea bussilla, ja myöhemmät bussit ovat todella ruuhkaisia. Niinpä sain olla ilman maskia vain muutaman minuutin ajan kulkiessani töistä bussipysäkille.  
  • Iltamyöhällä aloin aivastella rajusti. Nuha jatkui tänään, joten oli otettava yhteys lääkäriin. Sain sairauslomaa ja lähetteen koronatestiin. Tulosta odottelen.
  • Koko päivä meni työasioita sähköpostitse hoidellessa: ensin ohjeet sijaisille, sitten muut yhteydenotot. Onneksi ei ole kuumetta vaan olen jaksanut olla jalkeilla lähes koko päivän.
  • Illalla oli ystävien tapaaminen verkon kautta. Onneksi siirsimme tapaamisen jo edellisiltana meiltä verkkoon. Ei tarvinnut perua viime hetkellä. Oli ihana tavata.
  • Sain hoidettua myös mökin sähkösopimuksen uusimisen.
  • Oli kaunis pakkaspäivä. Ihailin vain ikkunan takaa, mutta kaunista on, kun on puissa lunta.
  • Sain eilen kirjeen, jota olen odottanut. Se oli pitkä ja koskettava.
  • Jään vielä ainakin huomiseksi kotiin. Nuha on helpottanut, vaikka aivastelupuuskat jatkuvat. Väsyttää. Olisi kauheaa tartuttaa tautia toisiin eikä töihin ei saa oireisena tulla.