• Aika kuluu kuin siivillä. Näköjään edellisen kerran kirjoittelin viime torstaina. Miten nopeasti viikko vierähtääkään!
  • Olen kiitollinen sitä, että olen saanut olla terveenä töissä toisin kuin monet muut. 
  • Tiistaina kävin töissä pyörällä, mutta fillarointi oli lumipöpperössä niin vaarallista, että ostin seuraavaksi kuukaudeksi suosiolla bussilipun. Yksittäimatkat tulevat huippukalliiksi - 12 yksittäisen päivän hinnalla saa kausilipun koko kuukaudeksi - joten epävarmojen talvisäiden aikaan kausilippu kannattaa vaikka muutamana päivänä pyöräilisikin.
  • Tänään satoi solkenaan vettä jään päälle ja oli vaikea pysyä pystyssä kävellenkään, joten saa olla kiitollinen, että selvisi kaatumatta työmatkoista. 
  • Hiihtokelitkin katosivat äkkiä, joten viime viikonlopuksi jäimme kotiin kaupunkiin hiihtämisen sijaan. Sekin oli mukavaa.
  • Juttelin viikonloppuna pitkään puhelimessa vanhan ystävän kanssa, joka oli joutunut sairaalaan. Siellä on aika tylsää sen lisäksi, että on paljon kipuja.
  • Lukupiiritkin ovat kokoontuneet, molemmat etänä koronatilanteen vuoksi On ollut kiinnostavaa keskustella luetuista kirjoista. Viime viikonloppuna iloitsin erityisesti siitä, että ennätin lukea tavallista enemmän. Nyt taitaa olla lukemista odottavia kirjoja pinossa parin metrin korkeudelta.
  • Tiistai-iltana muistin mennä verkkoseuroihin pitkästä aikaa. Oli hauska veisata ja kuunnella seurapuheita.
  • Töissä on ollut kokouksia ja koulutuksia. Kaikissa olen jaksanut hyvin, vaikka iltaisin olenkin sitten nukahtanut istualleni nojatuoliin.
  • Tämän päivän koulutuksen osanottajista osa oli Pohjois-Suomesta. Teams mahdollistaa kokoontumiset pitkienkin välimatkojen takaa. Kouluttaja kertoi olevansa Pirkanmaalla.
  • Joidenkin oppituntien suunnittelu kestää kauemmin kuin niiden pitäminen. Tänään perehdyin renessanssin taiteeseen. Opettaen opimme. 
  • Kuuntelin joitakin päiviä sitten Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat -kirjan loppuun. Olisin varmaankin pitänyt siitä enemmän itse luettuna, sillä lukijan painotukset vähän häiritsivät. Se toki saattoi johtua siitäkin, että kuuntelin 1.30-kertaisella nopeudella.
  • Nyt kuuntelen Mari Valkaman Sinun, Margot -kirjaa. BookBeat teki oivan parannuksen: sitä voi kuunnella ja lukea vuorotellen. Ihan mahtavaa.
  • Tein muutaman nettiostoksen eräänä iltana ex tempore. Toisesta unohdin alekoodin, joten maksoin liikaa. Sinänsä helppo tapa ostaa, kun ei pääse kauppoihin kiertelemään. Tänään ensimmäistä kertaa käytin R-kioskin pakettiautomaattia ostosta hakiessani, kun paketti olikin lähetetty sinne postin sijaan. Hyvin onnistui. 
  • Armaani laittoi taas hyvää ruokaa sillä aikaa kun minä kouluttauduin netissä. Oli ihanaa istahtaa valmiiseen ruokapöytään lohimedaljonkien ja perunamuusin ääreen.
  • Huomisen työpäivän jälkeen alkaa taas viikonloppu. Ihanaa.