• Ennätin tuntea itseni todella onnelliseksi monen päivän ajan. Ihana tunne!
  • Tänään tuli takaisku, noidannuoli selkään, mutta toivon hartaasti, että se häviäisi yön aikana ja pääsisin suunnitellulle Lapin-reissulle sunnuntaina.
  • Olen saanut viettää todella hienoja päiviä ystävien seurassa. Tajusin, kuinka paljon olenkaan kaivannut ystävien rentoja tapaamisia viimeisten vuosien aikana, jolloin on pitänyt olla varuillaan koronan takia. Ja viimemmäksi piti sitten koronan takia olla kotona potemassa sen sijaan että olisi tehnyt niitä kesäjuttuja, joita oli suunniteltu.
  • Toivuttuamme pääsimme maalle, ja kävin poimimassa mustikoita ja vattuja. Tapasimme Armaani sukua pitkästä aikaa.
  • Surullinen juhla olivat ystävän hautajaiset viime viikolla. Ne olivat kuitenkin kauniit ja koskettavat.
  • Viikonloppuna vierailimme kahdessa kyläpaikassa. Oli todella mukavaa. Toinen paikka oli ystävien mökki saunoineen ja uimisineen, toisessa tapasimme muitakin ystäviä ja nautimme gourmet-lounaan, jonka isäntä oli loihtinut.
  • Tällä viikolla olemme olleet omalla mökillä viimeinkin. Edellinen mökkiviikkomme jäi käyttämättä koronan takia. On niin ihanaa olla täällä!
  • Aamu-uinnit, saunominen, lintujen tarkkailu, leipominen... monenlaista kivaa puuhaa.
  • Tiistaina harrastimme kulttuuria käymällä Serlachius-museossa. Tämän vuoden näyttelyt tuntuivat tavallista pienemmiltä, mutta varsinkin toinen oli vallan mainio. Klassikot on kiva katsastaa kerran vuodessa myös.
  • Eilen kävin hiukan pidemmällä kävelylenkillä ensimmäistä kertaa koronan jälkeen. Teki kyllä hyvää, ja oli hienoa huomata, että rankan alun jälkeen kulku alkoi sujua, ja lopulta kävelin 45 minuuttia. Paluumatkalla löysin tien pientareelta kantarelleja.
  • Tänään kävimme mustikassa. Oli ihanaa olla metsässä ja kuunnella hiljaisuutta. Mustikoita oli enemmän kuin olen koskaan ennen kerralla nähnyt. Selkäkin kesti joten kuten poimimiskoukistelun. Lähtiessä tuli takaisku: auton pyörä luiskahti koloon, kun Armaani yritti kääntää sitä kapealla metsätiellä. Autoa ei meinattu millään saada irti, ja yritin auttaa työntämällä. Toimin varomattomasti ja työnsin kaikin voimin, jolloin satutin selkäni. Voi ei!
  • Auto saatiin lopulta irti (käly sattui paikalle ja auttoi työntämisessä...) ja pääsimme takaisin. Laitoin ruokaa (kantarellikastiketta, sillä sieniä löytyi metsästä lisää) ja tiskasin, mutta nyt on selkä tosi kipeä. Toivottavasti se paranee saunomalla ja nukkumalla, sillä huomenna on aika palata kotiin ja siis istua pitkään taas autossa. Ja Lappiinkin on tarkoitus mennä ajamalla.