... kohti joulua. Ainakin töissä. Onneksi uusi, alkanut jakso on lukujärjestykseltään keveämpi kuin edellinen.

  • Tänään kuuntelin striimattua Tapiolan kuoron joulukonserttia Temppeliaukion kirkosta. Taitavia lapsia ja nuoria, ja sovituksissa kuuluu huippujohtajan Pasi Hyökin tyyli. Pari tuttua lastakin bongasin yllättäen kuoron riveistä.
  • Mitään jouluvalmisteluja en ole tehnyt, mutta kaipa ehdin, kunhan työkiireistä taas pääsen. Ensi vuonna aloitankin jo marraskuussa ja oikein nautin!  
  • Kävin taas eilen hammaslääkärissä juurihoidossa. Auts. Kovasti särki sen jälkeen, mutta lääkkeet taltuttivat pahimman kivun. Yöllä piti kerran ottaa lisää lääkettä. Onneksi kipu alkaa nyt jo hellittää.
  • On ollut mukava talvisää: pikkupakkasta ja lunta maassa. Viikonloppuna toivottavasti ehdin ulkoilemaankin.
  • Molemmat lukupiirit kokoontuivat viikon sisällä. Oli hauska päästä taas keskustelemaan luetusta. Fantasia ei ole erityisesti minun mieleeni, mutta on toki vaihtelua lukea jotakin epätavallisempaa.
  • Koin myös mahtavan elämyksen käydessäni pitkästä aikaa Rikhardinkadun kirjastossa. Se on tilana todella  tunnelmallinen, ja koska kävin siellä aamuvarhain, jo ennen yhdeksää, siellä ei vielä ollut henkilökuntaa eikä muutenkaan kuin muutama ihminen sielä täällä keskittyneenä lukemaan. Oli hienoa hiippailla siellä etsimässä kirjoja. Löysinkin helposti sen, mitä etsin, ja yhden toisenkin lainasin. Enempää en voinut reppuuni ottaa, kun piti pitkään selässä kantaa. Eläkkeellä menen jonakin aamuna varhain istumaan Rikulle ja nauttimaan miljööstä!
  • Eilinen oli pitkästä aikaa vapaapäivä, ja kävin lounaalla ystävän luona. Ihanaa. Hänen luonaan on myöskin aina siistiä ja rauhallista. Nautin siitäkin, kun oma koti on edelleen ihan sekainen.   
  • Armaani sai kattoremontin sellaiseen vaiheeseen, että alkoi joulutauko. Niinpä hän ehti laitella ruokaa, käydä kaupassa ja tiskata. Jouluvalotkin hän ripusti pihaan.
  • Lintulautoja ei pihassa enää ole, sillä kulmakunnalla hiippailee rottia, jotka ovat persoja maahan tippuville jyville. Pihaan syttyvät usein liiketunnistevalot, ja eräänä iltana näin, kun rotta vilahti pihan poikki.
  • Rusakoille on tarjolla jyrsijänheiniä omenapuuhun ripustettuna. Rusikset ehtivät nakertaa jo maa-artisokkien varret näkymättömiin, kun emme muistaneet nostaa maa-artisokkia ennen lumen tuloa. Emme olleet niitä istuttaneetkaan, vaan maa-artisokat ilmaantuivat oma-aloitteisesti, kun edellisvuosina oli jäänyt osia maahan. 
  • Nyt alkoi neljän päivän vapaa. Töitä pitää paiskia, mutta ei tarvitse mennä työpaikalle. Mahtavaa. Aamulla käännän kylkeä (toivottavasti) klo 5.45 enkä nouse vielä ylös. Toisaalta jos nousisin, voisin pestä pyykkiä hiukan halvemmalla kuin muuhun aikaan. Pörssisähkö innostaa seuraamaan hintaa, kun entisen 4 sentin sijaan maksetaankin 66 senttiä/kWh.
  • Joulun lähestyminen saa joka tapauksessa mielen virittymään muistoihin, ja pimeydessä tuikkivat valot luovat salaperäisen tunnelman.