• Onpas hauskaa: on vapaapäivä. Yksi etäkoulutus olisi iltapäivällä, mutta saatan jättää väliin tai kuunnella kevyesti toisella korvalla, sillä kävin saman jo viime vuonna.
  • Ulkona sataa vettä. Ei oikein ole tyypillinen tammikuun sää. Niinpä ajattelin suunnata kuntosalille tehdäkseni jotakin hyödyllistä. Lataan ensin puhelimen täyteen, jotta voin kuunnella äänikirjaa.
  • Eilinen työpäivä klo 7.20 - 16.30 oli pituuden lisäksi raskas ja kiireinen. Niinpä nukahdin kotiin tultuani istualleni, enkä koko iltana jaksanut tehdä mitään. Siksi onkin nyt ihanaa, ettei tarvinnut tänään lähteä töihin.
  • Meteorologi varoitti telkkarissa toissailtana liukkaasta kelistä, ja siksi ymmärsin eilen laittaa liukuesteet kenkiin. Se oli hyvä päätös. Saatoin askeltaa reippaasti kaikki päivän aikana tapahtunet siirtymiset toimipaikasta toiseen. Myöhästyin joka kerta muutaman minuutin, mutta sille en voi mitään, kun aikataulu on mahdoton. Parhaani tein.
  • Onnistuin äsken ostamaan junaliput eräälle maaliskuun viikonlopulle. Sain edullisesti, kun näin aikaisin ostin ja kun VR on ystävällisesti poistanut alvin lippujen hinnoista joksikin aikaa. Kiitos.
  • Telian laskun kanssa ei käynyt yhtä hyvin. Sovellus jumittui taas kuten aiemminkin. Maksoin pankissa ja tilasin e-laskun. Jospa selviäisin vähemmällä ärtymyksellä vastedes. 
  • Sain yllättäen terveisiä entiseltä oppilaalta 30 vuoden takaa yhteisen tutun kautta. Ilahdutti!
  • Olen kiiitollinen tästä päivästä ja elämästä. Ei kolota mistään, niskajumi on häipynyt, mieli on reipas - ainoa vaiva on oma laiskuus.
  • Huomisen jälkeen on taas viikonloppu ja vapaus. Se on niin mukavaa! Aika tuntuu kyllä kuluvan nykyisin huolestuttavankin nopeasti! Juurihan oli viime viikonloppu, joulu, viime kesä, edellinen joulu...