Torstai-iltana saimme puhelun, että  muistiongelmainen naapuri on kadoksissa. Meitä pyydettiin apuun etsinnässä, mutta kumpikaan ei voinut lähteä apuun, minä siksi, että olin niin kipeä. Ensin podin huonoa omaatuntoa ja harmittelin, etten voinut auttaa. Sitten tajusin, että minullahan on paljon parempi apuarsenaali saatavilla. Ristin käteni ja pyysin Jumalaa apuun. Muutaman kymmenen minuutin kuluttua soitettiin, että poliisit olivat löytäneet naapurin. Kiitollisuus valtasi mielen!  :-)