• Lomapäivä kotosalla. Kovin paljon en ole saanut aikaan, mutta ehkä tällainen vetelehtimispäivä on tarpeen. Olen kiitollinen siitä, ettei ole kiire.
  • Olen sentään saanut pyykättyä, ostettua junalippuja, soitettua äidille, käytyä kävelyllä, pakattua kolmen eri reissun kamppeita...
  • Olen seurannut pihallamme viihtyvää pikku rusakkoa. Ensin se loikoili muutamia tunteja matalalla kivireunuksella, sitten siirtyi hiekalle, johon kaivoi käpälillään mukavan kolosen. Iltapäivällä se hyppäsi kukkapenkkiin nukkumaan laventelien väliin. Herättyään se peseytyi ja pisteli sitten poskeensa vuohenjuuret ja muut rikkaruohot ensin ja sen jälkeen suikeroalpia. Sateen alettua se peruutti pionin alle. Tässä vaiheessa se on viihtynyt meillä jo yli seitsemän tuntia. Mennessäni postilaatikolle ja lähtiessäni kävelemään se nosti korvat pystyyn ja tarkkaili tilannetta, mutta päätti sitten jäädä. Kunpa osaisin itsekin ottaa elämän noin rennosti!   Nyt  mustarastaat ja sepelkyyhkyt käyvät vuorotellen hyppelemässä rusiksen lähistöllä, mutta se ei ystäväämme haittaa. Suikeroalpia imeytyy sen suuhun pikavauhtia. (Sitä riittää, joten en ole huolissani. Toki se voisi mieluummin syödä ne nurmikon puolelta, mutta kun ne juuri kitkettiin. Ohoh, kukeeko se ajatukseni? Se hypähti kukkapenkin ulkopuolelle ja jatkaa karanneiden suikeroalpien parissa.)
  • Sadepäivinä on kiva olla kaupungissa. Ei palele eikä tarvitse lämmittää pesuvesiä.
  • Olen iloinen, että äiti muistisairaudesta huolimatta vielä pystyy juttelemaan kanssani puhelimessa, vaikkei mikään asia jääkään hänelle mieleen. Saman puhelun aikana pystyn ilahduttamaan häntä monta kertaa kertomalla, milloin tulen käymään.