Keikka onnellisesti ohi. Lähdin velvollisuudentunnosta, kun oman äänialani laulajia oli liian vähän. Kuinka ollakaan, pystyin laulamaan kaikissa konserteissa ihan hyvin! Virus vaivasi ensi kurkkua mutta hypähti sitten äänihuulten ohi keuhkoputkeen. Kaikki konsertit menivät kohtuullisesti, viimeinen oli paras, kun oli ehditty harjoitella eniten. Huomasin itse osaavani suurimman teoksen jo hyvin. Olen koko reissusta niin iloinen!

Nyt suurin kysymys on se, kykenenkö laulamaan levyn äänityksessä viikon päästä, kun jouduin kuitenkin aloittamaan kortisonilääkityksen, joka turvottaa äänihuulet ja käheyttää. Toivon uutta ihmettä edellisen perään!

Pohjois-Karjalassa oli tavattoman kaunista, talven ihmemaa suorastaan! Lumi oli jäätynyt puiden oksille, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja hanget kimmelsivät. Lunta ei ollut kovin paljon Helsinkiin verrattuna, mutta valkoista kuitenkin. Se myös muistui mieleen, kuinka välimatkat ovat Suomessa pitkiä. 

Pidän pitkistä bussimatkoista. Nytkin ehdin lukea kokonaisen romaanin sekä useita lehtiä matkan aikana.

Tänään on kotipäivä, viimeinkin. Pyykkikone lopetti juuri toisen erän. Kiva kun saa potea rauhassa eikä tarvitse lähteä kauemmas kuin kauppaan. Kuumetta ei ole vaan alilämpöä 35,5°C, mikä tuntuu samalta kuin lievä kuume. 

Katse lintulaudan suuntaan vielä: käpytikka, kolme punatulkkua, kolme tali- tai muuta tinttiä. Aiemmilla silmäyksillä tänään nähty myös harakoita ja mustarastas, jotka joutuvat tyytymään siihen, mitä lintulaudalta putoaa, kun ovat liian kömpelöitä pääsemään laudalle yrityksistä huolimatta. Käpytikka ja pikkulinnut osavat syödä myös talipötköstä, joka on omenapuun suojaverkon sisäpuolella.