Lukukauden hektisin vaihe menossa. Luulen, että silti tulen selviytymään. Tänään sain annettua kahdeksan ryhmän arvosanat - tänään oli määräpäivä - ja toivottavasti huomenna loput. Huomiseksi jäi neljällekymmenellekuudelle oppilaalle äidinkielen arvosanat eli toisille yksi, toisille neljä. Lisäksi käyttäytymisen sanalliset arvioinnit. Kaksi testiä on tarkistamatta ja kolmisenkymmentä vihkoa, mutta ne saavat jäädä, jos aika kerta kaikkiaan loppuu.

Joulukortitkin pitäisi kirjoittaa loppuun. Kaksi kolmannesta on jo valmiina, mutta parikymmentä on hankkimatta ja kirjoittamatta. Huomenna on niidenkin aika, sillä torstaina menee töissä iltayhdeksään.

Viikonloppuna oli vieraita. Oli kiva nähdä heitä, vaikka tuntuikn, että oli kiire koko ajan. Miten elämässä on aina niin hoppu?

Veljenpojat ovat mainioita. Heidän kanssaan on tavattoman hauska puuhailla. Nuorimmainen tapailee sanoja - mikä ihastuttava vaihe!

Tänään oli mahtava lumipyry. Nautin sellaisesta valtavasti. Mielikin keveni, kun astuin työpakan ovesta ulos vähän ennen seitsemää, ja pyry tuprutti vastaan.  Suomen talvi parhaimmillaan.

Vanhemmillakaan ei ollut mitään hätää, kun äsken soittelin. Huojentavaa.