• Nyt on ollut keväistä jo muutaman päivän ajan. Ihanaa. Kohta ilmeisesti viilenee, mutta on ollut kiva nauttia vähän lämpimämmistäkin päivistä välillä.
  • Aurinkokin on paistanut, joten on ollut valoisaa, jo töihin lähtiessäkin. Kelloja joudutaan taas pian kääntelemään ja aamut pimenevät, mutta pian valo taas voittaa.
  • Viime yönä kuului puoliltaöin tosi kova humahdus: jäiset lumet putosivat katolta! Talon vieressä ollut rhodo meni kappaleiksi, kun koko massa putosi sen päälle. Saa nähdä, jaksaako jäljelle jäänyt pieni osa jatkaa kasvuaan kesän tullen.
  • Olen ollut viime aikoina hyvin väsynyt. Iltaisin en jaksaisi tehdä mitään, vaikka kuinka pitäisi. Useina iltoina olen työskennellyt 20.30 asti eli iltauutisiin, mutta tänään annoin itselleni luvan olla tekemättä töitä. Tein kuitenkin jo työpaikalla tavanomaisen päivän eli 7.25 - 15.50. Jotkut asiat ovat auttamatta myöhässä, mutta en millään jaksa ryhtyä enää hankaliin tehtäviin.
  • Väsymykseen eivät auta myöskään uutiset Ukrainan kansan hirveästä hädästä. Olen seurannut sodan kulkua aivan liikaa. Pitäisi tyytyä päivittäin yksiin uutisiin ja aamun lehteen. Muun ajan voisi ajatella muuta - paitsi tietysti rukoilla ukrainalaisten puolesta ja avustaa rahallisesti. Ukrainalaiset ovat todella rohkeita ja päättäväisiä.
  • Soitin eilen verottajalle. Sain ystävällisiä neuvoja. Ei ole kiirettä asiani kanssa, vaikka niin luulin.
  • Tänä aamuna bussi oli neljä minuuttia etuajassa, vaikka reittiopas toisin oli väittänyt hetkeä aikaisemmin. En ollut ehtinyt vielä pysäkille, kun bussi jo tuli, eikä ketään muita matkustajia ollut siihen menossa. Lähdin juoksemaan (mikä oli hiukan hankalaa kenkien liukuesteiden ja painavan repun kanssa), ja kuljettaja ystävällisesti pysäytti bussin ja odotti, avasi minulle etuoven. Tosi hyvä mieli tuli siitä.  
  • Olimme viikonloppuna taas lomakodissa. Kiva pieni piipahdus toisiin maisemiin. Siellä oli todella liukasta ja vetistä kaikilla kävelyteillä. Tuli kuitenkin hiukan ulkoiltua. Ja sain yhdet kokeet korjattua.
  • Enää kaksi työpäivää, ja sitten on taas viikonloppu. Harvoin alan sitä odotella jo keskiviikkona, mutta tämä viikko on ollut töissä tavallista raskaampi monestakin syystä. Toivottavasti seuraava on helpompi.
  • Omasta pihasta on osittain jo lumi sulanut pois ja nurmikko näkyvissä. Kevät tulee joka tapauksessa, olipa meillä ja maailmalla millaista tahansa