Viime viikot ovat olleet niin tiivistahtisia, etten ole ennättänyt tänne edes kurkata.  Jospa pikkuhiljaa alkaisi helpottaa.

  • Pääsin toissa viikoksi kuntoutukseen, vaikka vielä sunnuntaiaamuna näytti huonolta. Astmalääkkeet auttoivat, ja loppuviikko meni jo ihan hyvissä voimissa.
  • Kuntoutuskurssilla oli erittäin mukavaa. Erityisesti teki vaikutuksen henkilökunnan ammattitaito ja omistautuneisuus työlleen. Huomasi, että kymmenien, ehkä satojen kurssien järjestämisestä oli tullut hyviä rutiineja, jotka saivat kaiken sujumaan jouheasti. Ruoka oli myös erinomaista ja muut kurssilaiset kivoja. Yhteinen vaiva yhdisti muuten hyvin erilaisia ihmisiä.
  • Töissä on ollut edelleen liian kiireistä. Tavoitteeni on nyt työmäärän rajoittaminen, jos suinkin mahdollista, noin 40 tuntiin viikossa. Viime viikolla yritin parhaani, mutta tulos oli 46 työtuntia. Jos tällä alalla olisi määritelty työaika ja ylitöistä maksettaisiin, olisin jo hyvin rikas ihminen!
  • Eilen olin kehityskeskustelussa ylimmän pomon kanssa. Oikein mukava keskustelu, hyödyllinenkin. Kiva että työntekijöiden jaksamiseen kiinnitetään huomiota. Ensi kertaa siitä kysyttiin näiden yli 30 työvuoteni aikana.
  • Tänään olin tapaamassa työfysioterapeuttia. Sain häneltäkin hyviä ohjeita ja uusia jumppaliikkeitä. Jospa saisin vielä kipuja hillittyä ja vaivoja vähennettyä. Täytyy kehittää jokin palkkio- tai rangaistusjärjestelmä, joka saa minut muistamaan säännöllisesti tehdä kaikki annetut harjoitteet.
  • Kävimme viikonloppuna mökillä puunkaadossa. Iso kolmirunkoinen koivu kaadettiin tuvan vierestä, sillä se oli hiukan kallellaan tupaan päin. Suru tuli puseoon, kun huomasin, että se olikin vielä sisältä aika terve  vain pikkuisen lahoa keskellä. Tuli ankea aukko keskelle pihaa. Puu oli varmaankin kasvanut siinä jo 70 vuotta.
  • Samalla reissulla vietettiin kummipojan kuusivuotissynttäreitä. Poika on reipas ja hauska kaveri, ja isoveljensä samoin. Päivänsankari oli ylpeä siitä, että osaa jo kirjoittaa nimensä ja pääsee syksyllä esikouluun.
  • Kävimme sunnuntaina myös äidin luona. Hän murehtii murehtimistaan. Yksinäisyys ja pelko kuolemisesta yksin yöllä ovat suurimmat huolenaiheet. Kävimme katsomassa ryhmäkotia, jossa ei tarvitsisi olla yksin, mutta se ahdisti äitiä niin kauheasti, että hän halusi saman tien pois. Oma asunto alkoikin näyttää tosi hyvältä ja turvalliselta. Vaan eipä mennyt kuin tunti, niin koko käynti oli unohtunut täysin ja yksinäisyys ja pelot taas mielessä. Nyt alan ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat, että Alzheimer on julma tauti.
  • Kävin tänään lastenvaateliikkeessä vaihtamassa kummipojalle ostamani pyjaman kokoa suurempaan. Sain niin hyvää ja iloista asiakaspalvelua, että vieläkin hymyilyttää. Joillakin on se taito, että he saavat asiakkaat hyvälle mielelle - ja varmasti palaamaan samaan liikkeeseen toisenkin kerran.
  • Viikonlopun yöpymiset vieraspatjalla saivat krantun selkäni hirvittävän kipeäksi. Niinpä onkin tuntunut suloiselta nukkua sen jälkeen omassa petissä! Krooh pyyh.
  • Kevät tulee vähitellen. Joutsenia on näkynyt ja kuulunut siellä täällä, kurkiauroja samoin. Mustarastas laulelee jo keväisiä sävelmiä. Ihanaa.