Tällä kertaa olen tosi kiitollinen siitä, että selvisin vaarallisen näköisestä tilanteesta melko vähällä. Olimme lauantaina suvun mökillä puita kaatamassa. Päivä oli aurinkoinen, lämmin ja ihana. Miehet huolehtivat varsinaisesta kaatohommasta moottorisahojen ja traktorin kanssa. Minä ja veljenpojat raahasimme pöllejä ja risuja kasaan. Välillä paistettiin makkaraa ja kahviteltiin. 

Olimme jo palaamassa autolle naapuritalon pihaan, kun minä luiskahdin kasvoilleni maahan. Olin juuri riisunut lumikengät, ja välttääkseni mutaista kohtaa tiellä astuin hiukan sivuun, ja siinä ollut kiiltävä jää vei jalat alta. Näin kirkkaan jään välähtävän silmissäni ennen kuin tunsin kaatumisen aiheuttaman kivun, vaikka kaiki tapahtui sekunnin murto-osassa. Tajusin heti että kävi aika pahasti. Silmäkulma turposi heti mahdottomasti ja verta tuli paljon. Sain sukulaistalosta ensiavuksi kylmäpakkauksen ja haavaan siteen. Piti lähteä suoraan Mäntän sairaalaan yli 40 km päähän. 

Sain aivan täydellisen onnistuneen kohtelun sairaalan ensiavussa. Pääsin heti sisään (olin lähtiessäni soittanut sinne sukulaisten luota) ja hoitaja puhdisti haavan. Sitten tuli lääkäri ompelemaan tikkejä. Lopuksi hoitaja antoi hoito-ohjeet. Mahtavaa. 

Silmä turposi kokonaan umpeen ja alkoi raottua  vasta sunnuntai-iltapäivällä. Kaksivuotias kummipoika, jonka tulevia synttäreitä olimme myös juhlistamassa, katsoi tänä aamuna hyvin läheltä hyvin pitkäään silmääni ja totesi sitten: "Sininen!" Hyvä kiteytys. Silmä ympäristöineen oli aivan sininen. Turvotus laskeutui myös poskelle.

Illalla tulimme kotiin. Matkan aikana silmäalueen väri muuttui violetiksi, ja nyt se on lähinnä kai viininpunainen. Jokohan keltainen on vuorossa huomenna?

Olen todella kiitollinen siitä, ettei sattunut pahemmin. Silmä - parempi silmäni vielä - tuntuu näkevän normaalisti nyt kun se taas on tullut esiin. Onni onnettomuudessa, etten kaatunut teräväpiikkisten lumikenkieni päälle vaan jäähän, eikä silmä sinänsä osunut jäähän vaan aurinkolasien sangat olivat edesssä ja sanka ilmeisesti pureutui ihosta läpi. 

Keskisormi alkoi turvota lääkärissäkäynnin jälkeen ja sekin on nyt muuttunut sinertäväksi. Ranne kipeytyi myös, mutta onneksi en kaatunut kokonaan ranteen päällle ja murtanut sitä. Käyn huomenna työterveyslääkärillä tarkistuttamassa sormen kohtalon, ettei olisi murtumaa tai nivelvauriota siinä, kun sattuu olemaan ennestäänkin nivelrikkoinen sormi. Sillä pitäisi vielä pystyä soittamaan pianoa ja kitaraa ja kirjoittamaankin. Nyt en saa sitä koukkuun. 

Kaiken kaikkiaan tapahtumarikas viikonloppu. Ihanaa ulkona olemista ja valloittavien veljenpoikien kanssa seurustelua. Erittäin myönteinen kokemus sairaalan ensiavusta. Keväinen sää, joka tosin huipentui sankkaan lumipyryyn kotimatkalla.

Sain myös siirrettyä tärkeän huomisen työprojektin pomon ja työkaverin hoidettavaksi. Kumpikin suhtautui asiaan ymmärtäväisesti ja empaattisesti. Helpottavaa!